Yritys

Mavin tarina

Vuonna 1990 perustettu Mavi-Kaluste Oy on Raumalla, entisessä Lapin kunnassa sijaitseva yritys. Nimi juontaa juurensa perustajaveljesten nimistä, Manusta ja Vilistä.

Ajatus omasta yrityksestä kypsyi, kun puuseppinä työskennelleet nuorukaiset tekivät iltapuhteikseen keittiöitä sukulaisille ja tuttaville. Kysyntää kalusteille tuntui riittävän, eikä silloinen työnantaja alalle halunnut lähteä. Päätös Mavi-Kalusteen perustamisesta tehtiin ja oikeanlaista tilaa alettiin etsiä. Sopivat tilat löytyivät etsintöjen jälkeen Lapin teollisuusalueelta ja näin yritystoiminta sai alkunsa.

Kiirettä veljeksillä riitti, keittiökalusteiden lisäksi Mavista lähti maailmalle apteekki- ja muita julkisten tilojen kalusteita. Ensimmäinen työntekijä Maviin palkattiin vuoden jälkeen perustamisesta ja parhaimmillaan palkkalistoilla on ollut kokonaista seitsemän työntekijää. Tiloja on vuosien varsilla laajennettu, koneinvestointeja tehty ja uusi myymäläkin avattu Rauman keskustaan vuonna 2013. Pitkä taival on siis takana, mutta yhä yhtä suurella innolla Mavi-Kaluste palvelee asiakkaitaan 25 vuoden jälkeenkin.

Toimialueemme keskittyy pääosin Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen, mutta toimitamme kalusteitamme myös muualle, aina Pohjois-Suomeen asti.